Revonlahden koululla ulkoiltiin raikkaassa pakkassäässä
Julkaistu: 20.02.2018 00.00

Revonlahden koululla ulkoiltiin raikkaassa pakkassäässä

Raahen jääkiekkoklubi ja Siikajokilaakso järjesti pakkaspäivän iloisen jääkiekkoilu tapahtuman Revonlahden koulun jääalueella. Sunnuntaiaamuna pakkasherra heitteli meitä aseillaan ja mittari näyttikin Raahesta lähdettäessä -15 astetta. Onneksi aurinko paistoi ja tunnelma oli iloisen odottava ja ilmakin lauhtui.

Paikalle alkoikin tulla lapsia, joilla selkeästi oli jännityksen perhosia vatsassaan. Siinähän ehdittiin yksi jos toinenkin pari luistimia teroittamaan ennen kuin varsinaiset harjoitukset alkoivat. Lapsia alkoi kertymään pukukoppiin ja jään reunalle. Kohta ilmoille kajahtikin valmennuksen ääni ja lapset nököttivät luistimillaan ringissä heidän ympärillään. Harjoitteista ja harjoituksista vastasivat RJK:n F1-08 joukkueen valmentajat Jarkko, Janne ja Juice. Pian kaukalosta alkoikin kuulua iloista huutelua ja jään narahtelua. Lapsilla näytti olevan hymy huulilla ja posketkin kirpakassa pakkassäässä punoittivat kuin pienet punaiset omenat. Lapsilta kysyessä oliko jäällä mukavaa, nousi kasvoille mukava vieno hymy ja reipas JOO! Tavoite siis saavutettiin.

Tapahtumaan osallistui kuntalaisia mukavasti, tärkeintä oli nähdä perheiden ja lasten liikkeelle lähtö.

Tapahtumassa oli mukana muutakin toimintaa, kuten esimerkiksi Siikajoen VPK kävi Markku Leinosen johdolla esittelemässä kalustoaan ja heillä oli mukanaan erikoinen telamönkijä. Sellaista moni ei olekaan aikasemmin nähnyt. Olihan siinä punaisessa paloautossa paljon nähtävää, myös poliisikoirakaksikolla.

Tapahtumaan saapui myös pollisikoirat 4-vuoden ikäinen Kreo, ohjaajansa Lauri Kärsämänojan kanssa ja 1-vuotias Eppu, Toni Laakson ohjaamana. Kreo on erikoistunut räjähde-etsintään ja Eppua koulutetaan tehokkaaksi huumeiden etsijäksi. Koirien nenän tehokkuutta päästiinkin läheltä seuraamaan, kun ohjaajat esittelivät kaksikon taitoja.

Paikalle tuli myös muitakin eläinkunnan edustajia. Pari pörröistä suomenhevosta, joiden kyydissä lapset pääsivät keinumaan. Olihan siellä jonoksi asti lapsia ratsastushommissa.

Bailatino-tunnilla Eveliina laittoi lantiot liikkumaan latinorytmien tahtiin ja koulun liikuntasalista kuuluikin iloinen musiikin sävel. Sielläkin nautittiin liikkumisesta ja sen tuomasta hyvän olon tunteesta.

Tapahtumassa oli koko päivän iloinen tunnelma ja sieltä täältä kuului lasten naurua, tiedettiin että tämä oli hyvä juttu! Kiitos osallistuneille lapsille ja aikuisille!

Seuran uusimmat

Raahen Jääkiekkoklubi ry. on vuonna 2010 perustettu kasvattajaseura